Niin on taas aika laittaa yksi vuosi pakettiin ja kääntää uusi kappale esiin jokaisen omassa kirjassa.
Minulla 2023 on ollut suurien mullistusten vuosi, niin työ- kuin henkilökohtaisella tasolla. Kaikki on muuttunut, muutettu tai on muutostilassa.
Voin rehellisesti sanoa, että vuosia tuli elettyä eräänlaisessa ”koomatilassa”, tai oikeastaan kutsun niitä zombivuosiksi. Toimin autopilotilla ja tein tasan sen mitä oli pakko. Energiaa ei enempään riittänyt, enempään en pystynyt tai jaksanut. Johtuiko sitten liiallisesta työnteosta vai koronavuosien tuomasta säädöstä vaiko kaiken tämän yhdistelmästä, mutta kadotin itseni täysin.
Jo vuosi sitten heräsin tuohon zombiajatukseen ja ymmärtämään, että asioille pitää tehdä jotain. Aloin niitä askel kerrallaan työstämään lähinnä itsessäni ja toimintatavoissani. Tahti oli rauhallinen kun kaivoin itsestäni ulos asioita, syitä ja seurauksia ja etsin uusia toimintamalleja. Sitten tuli loppukesä ja täysi stoppi itseni ulkopuolelta, joka pisti palikat elämässäni täysin uusiksi. Oli aikalisän aika.
Kun elämä romahtaa ympärillä, on alkushokki jäätävä. Epäusko, pohjaton suru, voimattomuus, ymmärtämättömyys ja kyyneleet jotka eivät tunnu koskaan loppuvan. Heräät parin tunnin yöunien jälkeen ja teet pakolliset duunit autopilotilla ja märehdit syvissä vesissä pään sisällä 24/7. Etsit ja pyydät vastauksia, selityksiä, ulospääsyä ilman että niitä saat.
Sitten jossain kohtaa ajan kuluessa huomaat, että jossain sisuksissa on syttynyt pieni himmeä valo. Se pieni valo kasvaa ja kirkastuu joka ikinen päivä. Ne loputtomat kyyneleet alkavat kuivaa, kunnes joku päivä huomaat, että niitä ei enää tule. Itseasiassa ei ole enää hetkeen tullut. Se tunne ihan fyysisesti vatsanpohjassa asti, on ihan mieletön kun oma voima alkaa kasvaa.
Voiman kasvaessa, alkaa asiat ympärillä kirkastua ja selkeytyä. Palapelin palaset alkavat loksahtelemaan omille paikoilleen, ihan kuin itsestään. On helppoa tehdä suunnitelmia ja päätöksiä ja mikä parasta, vihdoinkin niitä uusia ajatuksia ja ideoita alkaa tulvia ovista ja ikkunoista. Ihan kuin pato olisi romahtanut ja luovuus pääsee taas virtaamaan valloillaan. Tätä tunnetta olen odottanut niin pitkään ja nyt se vihdoin on löytänyt tiensä takaisin. Tai paremminkin sanottuna, minä olen löytänyt taas itseni takaisin.
Pari hyvää ystävääni, toisistaan tietämättä, sanoivat minulle molemmat ihan saman asian hieman eri sanoin. ”Vihdoinkin alkaa näkyä taas eleitä, ilmeitä, sanoja ja tekoja jotka kertovat että vuosia kadoksissa ollut Janika on palannut / palaamassa takaisin”. Nuo sanat merkitsivät minulle enemmän kuin mikään. Ne herättivät todellisuuteen, antoivat ja antavat vielä lisää voimaa asioiden eteenpäin viemiseen ja varmuuden siitä, että olen ihan oikealla tiellä, juuri siellä missä pitääkin.
Vuosi minulla vaihtuu nyt rennosti parhaassa seurassa, luottamuksen piirissä. Tämä vuosi haudataan syvälle ja mukaan otetaan vain ne opit jotka se on antanut. Neljän päivän loman jälkeen 3.1. taas riviin mukaan ja sitten alkaakin sen kaiken uuden pursuavan luovuuden siirtäminen paperille ja siitä toimintaan ja teoiksi (käy nyt jo sääliksi henkilökuntaa).
Ihan jokaiselle parasta mahdollista uutta vuotta! Nauttikaa elämästä ja nähdään ensi vuoden puolella.
Janika