Ensimmäisistä kahdesta koronakuukaudesta on selvitty jollain tapaa. Huhtikuun raporttien teon jälkeen täytyy sanoa, ettei hirveästi naurattanut. Liikevaihto on pudonnut ka -80 %, suurin osa henkilökunnasta lomautettu ja valtion tukipaketeista ei tietoakaan. Ravintoloista yksi on kokonaan kiinni ja kahdessa tuolit pöydillä, mutta ovet auki take away myynnin voimalla osittain.
Tällä viikolla saatiin hallitukselta infoa, että 1.6. alkaen olisi mahdollista avata ravintolat jollain tasolla. Mitä se taso sitten ikinä tarkoittaakaan. Rajoituksia on tulossa hirveät määrät toimintaan. Pistää miettimään kannattaako silloin avata ollenkaan. Uskaltaako ihmiset lähteä liikkeelle vai pyöritetäänkö ravintoloita tyhjille saleille. Vain kristallipallo puuttuu.
Sen kristallipallon löytymistä odotellessa, ei auta kuin lähteä rohkeasti tekemään erilaisia suunnitelmia kesän osalle. Uusia ajatuksia ja ideoita, pyöritellä erilaisia skenaarioita. Sittenhän se nähdään mitä kesästä tulee ja miten pandemia etenee tai hellittää.
Toisaalta tuntuu että koko korona tulee jo korvista ulos. Kaikkialla tulee pandemiasta tarinaa tuutin täydeltä. Yksi asiantuntija on tätä mieltä ja toinen täysin vastakkaista mieltä. Joku on jopa kertonut tarkan päivämääränkin milloin koko tauti on selätetty. Joku puhuu normi flunssasta ja toinen kuolemantaudista. Ota näistä sitten selvää.
Kaikesta tästä huolesta ja murheesta huolimatta, aina löytyy joukkoon jotain hyvääkin. Nyt on ollut vapaa-aikaa enemmän kuin viimeiseen kolmeen vuoteen yhteensä. Päivittäin voi työrupeaman päättää jo ajoissa ja siirtyä puutarhan kupsutukseen, koiran lenkittämiseen, ulkosaunan lämmittämiseen tai ihan vaan sohvalle lötköttelemiseen. Yrittäjäpariskunta ei ole vielä saanut edes riitoja aikaiseksi, vaikka yhteistä luppoaikaa onkin paljon vietetty ;).
Otetaan siis kuitenkin kaikki irti tästä keväästä ja tulevasta kesästä. Liikutaan luonnossa ja seurataan kevään merkkejä. Muistakaa pitää itsestänne ja toisistanne huolta! Toivottavasti nähdään mahdollisimman pian!
Janika