Korona piipahti Paimelassakin

sairaala

No niinhän siinä sitten kävi, että koronan pahempi versio saapui Espoon tuliaisena Paimelan perukoillekin marraskuun puolivälin tienoilla. Aikamoinen tauti tuo oli sairastaa kaikkine oireineen. Kuumetta, yskää nuhaa, uupumusta, maku- ja hajuaistin muutoksia, hengitysvaikeuksia ym. Minä pääsin mokomasta suhteellisen vähällä, vaikka pari viikkoa menikin makoillessa, mutta Paronilla meni keuhkokuumeeksi ja ihan sairaalahoidon puolelle. Kiitollinen saa olla monesta asiasta: Tästäkin selvitiin, nyt ollaan jo voiton puolella, oireet ja karanteenit on ohi ja voimia keräillään päivä kerrallaan jotta päästään vanhaan vauhtiin. Jare ei saanut koronaa ollenkaan, karanteenissa oli toki perheen mukana ja kävi etäkoulua. Extra onnellinen olen siitä, että tajusimme jäädä jo ennakkoon omaehtoiseen karanteeniin, jolloin emme tartuttaneet virusta eteenpäin asiakkaillemme, ystävillemme tai henkilökunnallemme (siinäpä se soppa olisi ollutkin). Kiitos teille ihanille ystäville […]

Heinäkuun tapahtumat

2019-07-10 20.20.37

Niin se heinäkuun puoliväli on taas ylitetty. Viileää on ollut, mutta Pekka Poudan mukaan helteetkin on nyt vasta tulossa, ei hätää siis. Heinäkuun loppupuolella riittääkin tapahtumaa myös meillä. Lauantaina 20.7. cruisaillaan Poker run -teemalla. Lähtö tuttuun tapaan Route 24 pihasta Vesivehmaalta klo 14 ja palkintojen jako viimeistään klo 17 kun kaikki ovat maaliin saapuneet. Kolme parasta pokerikättä palkitaan pokaalein. Tapahtuma sopii ihan koko perheelle ja mukaan voi tulla millaisella kulkupelillä vaan. Perjantaina 26.7. Ranch Clubin illassa viihdyttä The Bay City Sonics alkaen klo 22. Keikalle on vapaa pääsy. Tervetuloa viihtymään rockin ja bluesin tahtiin! Lauantaina 27.7. vietetään Ranch Clubillakin saunapäivää. Clubin sauna on kaikille avoinna klo 09-22. Pihalla lämpiää myös palju. Saunaamme mahtuu 4-5 henkeä kerrallaan ja paljuun 6 henkilöä. […]

to top button