Siirry sisältöön

Routen uudistus etenee

Remppaviikko pitkine päivineen takana. Route 24 aseman remontti on kummitellut takaraivossa jo pidempään ja jonkin verran on pikkuhiljaa paikkoja duunailtukin. Nyt otettiin isompi rykäisy reippaalla porukalla ja päästiin aimo askel hommissa eteenpäin. Kummasti se ilme muuttuu maalin, tapetin ja somisteiden voimalla. Pikkuhiljaa alkaa paikka sisältä näyttämään siltä kuin suunnitelmissa on pidemmän aikaa ollutkin.

Uudistus ei toki jää pelkästään pintaremonttiin, vaan myös ravintolapuolen tarjonta laitetaan uusiin puihin. Routen lounaan päivittäminen on saatu jo tehtyä. Asemalta löytyy nyt runsaan lounasbuffan lisäksi myös lounaslista, josta löytyvät edulliseen lounashintaan pihvit, burgerit, burritot ja salaatit.

Talon oman cartelistan muutokset ovat myös työn alla. Ensi tiistaina asiakkaista koostettu arvoisa pizzaraati tulee antamaan kommentteja ja toiveita uuden artesaani pizzalistan osalta. Otamme opiksemme raadin toiveista ja toivon mukaan maaliskuun alkupuolella päästään jo uuden listan tuotteilla herkuttelemaan.

Myös myymälän ilmettä on laitettu uusiksi ja valikoimaa uudistetaan. Oman leipomomme herkut löytyvät nyt myymälän seinustalta.

Nyt laitetaan pensselit viikonlopuksi varastoon ja keskitytään muihin hommiin. Sääennusteiden mukaan se muu homma taitaa tarkoittaa lumitöitä… Leppoisaa viikonloppua kaikille ja mukavaa talvilomaa niille joilla se on nyt edessä.

Janika

Vastaa