Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo yli 100 vuotta. 1975 YK vahvisti päivän vieton ja se sai samalla virallisen nimen ”Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”.
Osaan vain hämärästi kuvitella, millaista naisen elämä on ollut 100 vuotta sitten. Kaikki kunnioitukseni niille tien raivaajille, joiden ansiosta meille on tänä päivänä itsestään selvää naisen tasa-arvo ja mahdollisuudet niin opiskelun kuin työn saralla.
Välillä jään miettimään, että meneekö tässä toisinaan lapsi pesuveden mukana ja hyvä asia kääntyy päälaelleen. Henkilökohtaisesti en ymmärrä esim sitä, että mies-päätteisiä ammattinimikkeitä muutellaan henkilö-päätteisiksi, tai keksitään muita kommervenkkisiä nimityksiä. Nimike harvoin on itse työtä tekevälle naiselle kynnyskysymys. Monesti se ”häiritsee” ihan vallan muualla. Joskus olen törmännyt myös tilanteisiin ja aiheisiin, joissa on tuntunut että miestä muokataan väkisinkin naisen perinteiseen asemaan, vaikka asianosaisilla ei tahtoa tähän ole. Eikö kyse kuitenkin pohjimmiltaan ole tasa-arvosta ja valinnan vapauksista?
Meitä mahtuu niin moneen junaan toiveineen hyvästä elämästä. Yksi haluaa olla kodin hengetär, toinen kiitää korkealla uraputkessa, kolmas hoivaa kaikkia maailman ihmisiä ja eläimiä ja neljäs taistelee armeijassa. Olisiko tässä kaikessa kyse kuitenkin siitä, että jokainen saa elää sellaista elämää kuin itse haluaa, painamatta vieruskaveria alemmas omalla toiminnallaan, oli hän sitten nainen tai mies. Siksikö kyseessä on myös rauhan päivä?
Niin tai näin, haluan tällä mietinnällä toivottaa kaikille kolleegoille mahdottoman hyvää Naistenpäivää! Pidetään rauhaa yllä ja muistetaan että meistä jokainen voi olla ihan just sitä mitä itse haluaa. Jos se ei onnistu juuri tänään, niin tänään kuitenkin muokataan sitä polkua eteenpäin, joka sinne päämäärään johtaa. Rauhaa!
Janika